Sampolan vuokraus
Vuonna 1907 rakennettu seurantalomme Sampola palvelee uskollisesti edelleenkin juuri siksi, että siitä on yhteisvoimin pidetty huolta yli sadan vuoden ajan. Lisäksi 2020-luvun voimanponnistuksen myötä se on saanut kylkeensä katetun kesäteatterin näyttämön sekä katsomon. Viime kesänä Sampolaan uusittiin vesikatto, sekä korjattiin ulkokuisti. Jatkossa on tarkoitus kunnostaa koko talo Kotiseutuliitolta saatavan rahoituksen turvin. Yhtenä merkittävimpänä kriteerinä tälle rahoitukselle on seuran jäsenmäärä, joten liittymällä jäseneksemme autat meitä säilyttämään tämän kulttuurihistoriallisesti merkittävän rakennuksen tuleville sukupolville!
Järjestämme kaikille avointa yhteisöllistä toimintaa ja tapahtumia, joiden ideointiin, suunnitteluun ja toteutukseen myös sinä olet tervetullut mukaan!
Jos olet kiinnostunut vuokraamaan Sampolan olethan meihin yhteydessä.